Eilen illansuussa kävin pyöräilemässä sadekuuron jälkeen. Syksyn tuoksu on sitten niin ihana, että sitä olisi voinut tuoksutella paljon enemmänkin. Iltojen hämärtyessä ja talvea odotellessa on hyvä näkyä ulkona liikkuessa, joten viikonlopun saldona on valmistunut kasa heijastimia. Ihastelin jo aikaisemmin Sweet things -blogissa olleita heijastimia ja päätin tehdä omani. Sillä aikaa kun hioin omaa suunnitelmaa, samaiseen blogiin ilmestyi lisää ihania heijastimia ja se sai myös minuun vauhtia. Omissa heijastimissa on pohjana kutistemuovia, jotka on kyllä alunperin ollut pyöreitä. Jostain syystä kutistuessan ne vetivät hieman soikion muotoon. Tuskin tuo haittaa, ovat kuitenkin uniikkeja käsin tehtyjä :)
Valkoisen heijastuskankaan hejastusteho hieman epäilyttää, mutta kankaan mukana tullut lappunen takasi sen heijastuksen samaan kastiin kuin tuon perinteisemmän harmaan heijastuskankaan. Pitää vissiin illalla tehdä vielä sisätiloissa taskulampputesti ennen nukkumaan menoa :)
Heijastimien taustana on koruneula ja huopapala piilottamassa kiinnitykset. Kangas ja pitsi on kursittu muovin ympärille langan avulla ja koruneula ja huopa kiinnitetty kuumaliimalla. Niitä tuhertaessa sai sormetkin osansa kuumasta liimasta, mutta onneksi palovammoilta vältyin.. Ensi kerralla pitää muistaa, että liima puskee ohuen huovan läpi, joten sitä kannattaa varoa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti