Johan on aikaa vierähtänyt sitten viime kerran. Hieman on ollut mielessä muut jutut kuin käsityöt tässä kevään aikana, mm. siskon kesäiset häät. Vasta viime viikolla otin piiiiiitkän tauon jälkeen puikot käsiin ja aloin työpaikalle sukkaa neulomaan. Jostain kummasta toiseen sukkaan on tullut keskellä jalkapöytää (!) reikä! Ja eihän se auta kuin näin kesän korvalla, ensimmäisien lämpimien päivien aikaan villasukkaa pukata. Tosin sekin projekti on taistelun alla, sillä kaksi eriväristä Tico tico-lankaa ei suostu asettumaan mieleisiksi raidoiksi vaan on saanut purkutuomion jo muutamaan kertaan. Ehkä tässä pitää sen verran helpottaa, että korvaa toisen valkoisella niin ei ole raitojen suhteen niin vaikeaa. Sidewinderssit ovat myös puikoilla, olleet jo hyvän tovin nekin. Niiden lisäykset eivät vain vieläkään miellytä, joten luultavastkin kokeilen niitä jo varmaan kuudennen kerran alusta asti.
Toinen asia, mikä on vienyt viime aikoina aikaa on Twilight. Voi jösses sentää minua! Minä en ole missään nimessä leffaihmisiä ja edelliset romaanit olev lukenut vuosia sitten, ja kuinka kävikään kun sivusilmällä aloin seuraamaan Twilightin ensimmäistä leffaa: täysi hurahdus! Nyt on kaikki neljä kirjaa takana ja leffat kytätty ja viimeisiä leffoja odotellessa, marraskuuhun asti pitäisi vielä jaksaa. Kai tässä on pakko tunnustaa sisäinen teinityttö ja tunnustautua Twilight ja varsinkin Edward Cullen -ihailijaksi (fani on vielä hieman liian voimakas ilmaus).
Kiitos sain paketin! Ihanaa, parempaa pakettia ei voisi postilaatikosta löytyäkään kuin lankapaketti :)
VastaaPoista