Tikulla silmään, kuka vanhoja muistelee. Annettakoon mulle anteeksi näin myöhäissytynnäinen. Viime vuonna, ravelryn mukaan jopa marraskuussa valmistui isännälle pipo. Niin kiire oli pipolla käyttöön, että meinattiin napata käsistä jo kesken lankojen päättelyn. Ja sillä tiellään on pipo ollut, eli kovassa käytössä. Viime viikonloppuna nappasin kameran mukaan ja marssin perään. Malli ei luonnollisestikaan suostunut asettumaan aloilleen kuvausta varten, joten ikuistin pipon työn touhussa.
Malli: Turn a square by Jared Flood
Puikot: 4.0 mm
Lanka: Artesano Superwash Merino (55g)
Muutaman kierroksen olisi saanut vielä tehdä, mutta näyttää hoitavan homman tällaisenäänkin. Malli toimii myös hyvin peruspipona ilman raitoja.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti